tiistai 3. kesäkuuta 2014

Lääkärissä

Heti aamusta suunnattiin Remediumiin röntgenkuviin, meitä hoiti ja kuvat otti Nina Mäkinen jälleen. Remediumissa on kyllä aina yhtä kiva käydä, ystävällinen vastaanotto ja asiantuntevaa sekä lämminhenkistä palvelua :) Ja taidetaan Hymyn kanssa olla aika vakkarinaama siellä nykyisin.


                  

Aluksi tsekattiin Hymyn selkä lämpökameralla, ihan mielenkiinnosta vain. Selkeää paranemista on tapahtunut, vähän näkyy "vammakohdassa" lämpöä enemmän edelleen, mutta esim vasen takajalka ei ole enää yhtään normaali lämpimämpi. Paljon paremmalta näytti siis! Ja onhan tässä jo 2 kuukautta mennytkin..
Sitten pistettiinkin piikki kankkuun ja ei mennyt montaa minuuttia kun Hymy oli jo ihan omissa maailmoissaan. Kolme kuvaa otettiin selästä , ja ilokseni päästiin toteamaan että röntgenkuvissa ei näkynyt mitään poikkeavaa! Woopwoop! Eli mitään välilevynpullistumaa tai muita välilevy/nikamaongelmia  ei selässä ole. Ainut, jo aiemmin todettu, asia joka tuli esiin oli tuo selän yliliikkuvuus th5-th9 alueella. Muutoin on oikein "nätti ranka". 


antisedaatista huolimatta herääminen kesti KAUAN
                

Tuohon yliliikkuvuuteen suositeltiin fyssaria, lähinnä että saisi ne syvät lihakset sieltä kuntoon tukemaan yliliikkuvuutta. Ja muutenkin, ei siitä varmasti mitään haittaa olisi ja sitä mieltä olenkin alusta asti ollut että kunhan selkä alkaa olee tarpeeksi kunnossa alkaa (sopivan) ankara lihastreeeni että saadaan korsetti kuntoon! Joten fysioterapeutilta jonkinsortin "treeniohjelma" on meille välttämätön.
Mutta kaikki on kuitenkin pääosin kunnossa, superhypermahtavaa !

Yksi huono uutinen tämän kaiken keskellä: agilityt on meidän osilta ohi.

Asian olen jo mielessäni hiljaa todennut pian onnettomuuden jälkeen, mutta tänään se tuli sitten ihan ääneen sanottua. Vielä sitä ei oikein sisäistä, mutta ehkä joku päivä iskee masennus. Nyt olen enemmän vain iloinen siitä että mitään todella vakavaa ongelmaa ei ole, mutta varmasti jossain vaiheessa iskee kaipuu treeneihin. Ainakaan meidän agivideoita ei tee mieli katsella yhtään, pelkästä ajatuksesta tulee jo paha mieli :(
Hymystä taitaa sitten tulla tokokoira, kenties. Jotain aletaan varmastikin harrastamaan, Hymy on niin aktiivinen ja innokas koira, ja haluan sen kanssa jotain touhuta. Rally-toko oli niin hauskaa, Hymy oli siinä luonnonlahjakkuus, joten siinä on meille yksi harrastevaihtoehto.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti